Pohjana on hyvin epätyypillisesti pizzapohja – kun nyt sattui olemaan pizzaa tekemässä muutenkin. Pizzapohja toimi yllättävän hyvin vaikka vähän sitkeämpi ja kuivempi onkin kuin perinteiset piirakkapohjat. Täytteenä on käytännössä hyydytetty perunamuusi. Piirakka on hyvin ruokaisa kun sisus on oikeastaan täyttä kasvista eikä munamaitohöttöä.

Ainekset

• 4 jauhoista perunaa
• 2 isoa kourallista tuoretta pinaattia (“baby pinaattia”)
• 1/2 dl kermaa
• 1 kananmuna
• mustapippuria
• suolaa
• voita

Ainekset eivät kata pizzapohjan tekemistä ja ovat muutenkin aika pitkälti mutu-määriä. Keitetään kuoritut perunat reilusti suolaisessa vedessä. Kun perunat ovat kypsiä, kaadetaan vesi pois, muussataan potut ja lisätään hienonnettu pinaatti. Jos vedessä oli paljon suolaa, ei sitä tarvitse enää juurikaan tässä vaiheessa lisäillä. Mustapippuria sen sijaan voi ja kannattaa rouhia sekaan. Sitten sekaan kermaa ja kananmuna. Jos muna kypsyy oli  muussi liian kuumaa – eipä se tieto tietty enää siinä vaiheessa auta.

Vuoka voidellaan öljyllä, pizzataikina sorvataan vuuan reunoille ja munamuussikerma kaadetaan täytteeksi. Pinnalle vuollaan ohuita siivuja voita. Sitten vaan uuniin noin 180 asteeseen ja paistetaan kunnes sopivan näköistä. Piirakka on tarpeeksi tuhtia ateriaksi sellaisenaan (vaikka salaatin kanssa) tai piknik-evääksi.

Ensin kai pitäisi olla artikkeli, jossa olisi sushiriisin keitto-ohje. Hypätään kuitenkin suoraan asiaan eli tankosushiin. Siinä missä nigirit täytyy muotoilla yksitellen (tai puristaa jollain muotilla), niin bozushia syntyy isompi satsi kerralla. Bozushi on muutenkin mainiota sushia isommalle porukalle tai juhliin. Tangon voi tehdä useamman tunnin etukäteen ja sitten leikata juuri ennen tarjoamista. Mitä pitempään sushi viettää aikaansa puristuksissa, niin sitä paremmin se pysyy muodossa myös leikkaamisen jälkeen. Kannattaa tosin muistaa, että jääkaappikylmä riisi ei ole kovin hyvää, joten tangon pitää antaa lämmetä ennen syömistä.

Olen tehnyt tankosushia pari kertaa lohesta. Makrillin tapaan lohi on rasvainen kala, jolle ei tee yhtään pahaa viettää vähän aikaa etikan ja suolan kanssa. Konbua ei taida Suomessa saada kuin kuivattuna erikoiskaupoista, joten ihan määrättömästi sitä ei viitsi kääriä tankojen ympärille. Aika helpolla pääsee kun levittelee kalan pitkulaiselle tuorekelmun palaselle. Päälle vähän wasabia (ja muita haluttuja sallittuja aineita, suolaa). Itse leikkelin viipaleita lyhyehköstä pätkästä lohen selkää, mutta tässä olisi sitä parempi mitä pitempiä siivuja saisi.

Lohen päälle levitetään sushiriisi. Japanilaiset käyttävät makrillin marinointiin etikkaa. Loheenkin se voisi sopia hyvin. Itse kuitenkin käytin vaan reilummin etikoitua riisiä. Kuvassa näkyy upea muotti, jonka askartelin rullakebab-pakkauksesta. Riisiä tungetaan tasaisesti, mutta ei juntata hirveällä voimalla.

Lopuksi taitellaan muotti kiinni ja kiristetään parilla kuminauhalla. Tanko saa muhia tunteja jääkaapissa, ehkä edellisestä illastakin.

Ennen tarjoamista tanko silvotaan paloiksi ja koristellaan.

Sunomono tarkoittaa jokseenkin väännettynä “etikkakamaa” (su = etikka). Kamalla ei tässä nyt viitata huumeisiin vaan enempikin pikkelseihin tai etikkaliemisiin salaatteihin. Reseptejä on leegio, mutta tässä on oma suosikkini.

Ainekset:

• 1/2 kurkku
• wakame-levää
• 10 katkarapua
• 4 rkl etikkaa
• 2 rkl sokeria
• 1/2 tl suolaa

Sekoita etikka, sokeri ja suola. Anna hetki liueta.

Wakame-levää otetaan “hyppysellinen” ja rusennetaan etikan sekaan.

Kuori kurkku. Jostain syystä olen viehtynyt kuorimaan kurkun Japanissa näkemääni tyyliin niin, että kuorta jää ohuita suikaleita kurkkuun. Eli kuorimaveitsen vetojen väliin jätetään sellainen parin millin kuorisuikale. Kurkku viipaloidaan etikan joukkoon.

Katkaravut kuoritaan. Kuorelliset katkaravut ovat paremman makuisia kuin kuorettomat, tuoreet parempia kuin pakastetut. Kuorellisia, tuoreita katkarapuja saa ainakin ajoittain Kalatukku Erikssonista. Ravut sekoitetaan muihin aineisiin.

Sunomono on parhaimmillaan jonkun aikaa mehustuttuaan. Ihan päiväkausia ei kannata kuitenkaan säilöä näin pienellä etikkamäärällä.

Tämäkin on eräänlaista pikaruokaa. Sen verran simppeliä, ettei aineluetteloa edes viitsi kirjoittaa.

Kampelafileet jauhotetaan Maizenalla. Paistetaan runsaassa öljyssä. Dippikulhoon Japanilaista soijaa, loraus miriniä, parin limelohkon mehu ja shichimi-maustetta maun mukaan. Muitakin dippejä voi kokeilla. Riisi keitetään.

Ja sitten vaan kokeillaan miten kampela nousee puikoilla.

Tämä on se kaikista tavallisin pizza mitä tulee tehtyä. Joskus vuosia sitten tuli tehtyä enimmäkseen pannupizzoja, joissa oli paljon täytettä ja paksu kuorrutus mozzarellaraastetta. Vaan eipä enää. Pari matkaa Italiaan teki pizzoista ohuempia ja sai panostamaan laatuun.

Suurin osa pizzasta on pohjaa. Pohjan kannattaa siis olla hyvä. Suomalaisissa pizzoissa usein ajatellaan, että pohja pitää peittää kokonaan läjällä halpoja aineita (kuten teollisella kinkkumassaraasteella) ja sitten täytteet pitää vielä peittää paksulla kerroksella juustoa. Hyvää pohjaa ei tarvitse eikä kannata peittää täysin.

Seuraava asia sitten on juuston paikka ja määrä. Itse sanoisin, että juuston paikka riippuu täytteistä. Jos jokin meinaa palaa tai kuivua, niin se kannattaa jemmata juuston alle. Täytteet taas joiden pitää paistua kannattaa olla juuston päällä.

Löpinät seis ja ohjeeseen…

Uunipellin kokoinen pizzapohja

• 1,5 dl kuumaa vettä
• 1/2 pss kuivahiivaa
• vehnäjauhoa
• 1/4 dl oliiviöljyä
• sokeria
• suolaa

Vesi kulhoon ja kuivahiiva sekaan. Pieni määrä sokeria vauhdittaa kohoamista ja suolaa tarpeen mukaan (ja täytteiden suolaisuuden). Öljy mukaan ja sitten jauhot vähän kerrassaan sekoittaen. Kun taikinaa ei enää saa millään välineellä sekaantumaan niin tungetaan käsi kulhoon. Vaivataan sekaan jauhoja kunnes taikina ei enää pahemmin tartu käteen. Taikina saa nousta lämpimässä kunnes koko on suurinpiirtein tuplaantunut.

Pizza prosciutto

• 1 tuore mozzarella
• kourallinen pisaratomaatteja
• mustapippuria
• 4-8 viipaletta ilmakuivattua kinkkua

Viipaloidaan mozzarella ja revitään palaset pizzan päälle. Leikataan tomaatit pituussuuntaan lohkoiksi tiputellaan pizzalle. Rouhitaan perään mustapippuria.

Asetellaan ilmakuivattu kinkku nätisti päälle. Jos kinkussa ei ole paljoa valkoista, voi päälle vielä roiskia vähän extra virgin -oliiviöljyä.

Mozzarellana tavallinen lehmänmaitoversio toimii hyvin. Tomaattien on syytä olla kypsiä. Ilmakuivatuksi kinkuksi mieluiten Italialainen tai Espanjalainen. Kaupoissa on halvemmalla Saksalaisia versioita, mutta eivät ne kyllä aja samaa asiaa. Italiassa prosciutto usein laitetaan vasta paistetun pizzan päälle, mutta itse tykkään kun kinkku paistuu rapeaksi.

Tämä on ehkä “himotuin” pastaruokani. Syy ei ole niinkään paremmuus verrattuna moneen muuhun herkkuun, vaan saatavuus. Tuoreista simpukoista tehtyä pastaa ei Suomesta vaan tahdo saada. Vongole on pieni simpukka. Äkkiseltään en mitään hyvää käännöstä sille löytänyt. Thaimaassa monesti vastaava simpukka oli vaan simppelisti “baby clam”. Itse pidän tästä enempi öljyisenä ja “kuivahkona” kuin liemevänä.

Ainekset

• 250 g spagettia
• 250 g pieniä simpukoita (vongole)
• oliiviöljyä
• 2-3 valkosipulinkynttä
• (kuivattua chiliä)
• persiljaa (silputtuna)
• mustapippuria
• suolaa
• 1 dl kuivaa valkoviiniä

Tämä ruuan valmistaminen ei ole ihan ydinfysiikkaa. Simpukat puhdistetaan. Pannussa kuumennetaan öljy ja kuullotetaan valkosipuli. Maustetaan suolalla, pippurilla ja kuivatulla chilillä. Chiliä, jos käyttää, niin ei kannata liiotella. Tarkoitus on saada vain pieni polte öljyyn. Kippaa pannulle simpukat ja valkoviini. Sekoita ja peitä kannella. Simpukat kypsyy 4-5 minuutissa.

Samaan aikaan tietysti keitetään spagetti, valutetaan se ja kipataan simpukoitten joukkoon. Persilja mukaan ja sekoitetaan.

Pastaa tehdessä kannattaa aina kaataa desi tai pari kuppiin. Sitä voi käyttää helposti tuunaamaan kastikkeesta juuri sopivan paksuista. Tuoreet simpukat lähtevät kypsinä kuorestaan melko helposti. Haarukka riittää aterimeksi ja leipäpalalla voi vähän auttaa, jos on tarve.

Tämä on sopiva keitto talveen: täyttävä, lämmittävä ja vahva. Tölkkipavut eivät kelpaa, osta “oikeita”. Ne on maultaan paljon parempia. Jos lisää papuja maun takia eikä akuutin finanssikriisin iskettyä niin kannattaa ajatella makunystyröillä. Itse olen tehnyt tästä kahta versiota: pekonilla tai chorizo-makkaralla. Chorizoksi sopii parhaiten sellainen pehmeä, ruuanlaittoon tarkoitettu (ei siis leikkeletiskin versio).

Ainekset

• ruskeita linssejä
• mustapapuja
• 4 siivua pekonia tai pari pientä chorizo-makkaraa
• 1 tuore chili
• 2 valkosipulinkynttä
• 1 pieni sipuli
• 2 porkkanaa
• kasviksia: kukkakaalia, juuripersiljaa, palsternakkaa, varsiselleriä
• 2 laakerinlehteä
• jeeraa
• mustapippuria
• kuivattua oreganoa
• suolaa tai lientä

Pavut ja linssit valmistetaan paketin ohjeen mukaan. Itse olen yleensä heittänyt yhteensä vajaan kourallisen papuja ja linssejä kattilaan. Peitetään runsaalla vedellä ja liotetaan yön yli. Vaihdetaan vesi ja keitetään.

Muut ainekset silputaan ja pilkotaan. Chilin määrä taas riippuu chilistä ja omista makuhermoista. Pavut vaativat kuitenkin kunnon makuja rinnalleen eikä mitään nynnyilyä. Pekoni tai chorizo laitetaan padan pohjalle ja ruskistetaan. Lisätään porkkanat ja muut kasvikset. Paistetaan hissukseen noin 10-15 minuuttia! Pitkä paistoaika karamellisoi sokereita ja tuo muutenkin makua esiin kasviksista. Tarkoitus ei kuitenkaan ole polttaa mitään mustaksi, joten malttia siihen. Sekaan jeeraa ja pippuria. Sitten pari laakerinlehteä, kuivattua oregaanoa ja vettä. Lisätään suolaa (tai lientä veden sijaan) tarpeen mukaan. Kun pavut ovat kypsiä ne kipataan pataan.

Ja tuosta tulee mieleen, että miksei ensin paistaisi, sitten lisäisi veden ja keittäisi pavut suoraan samassa kattilassa? Papuja ei kannata keittää suolavedessä eli suola pitää lisätä vasta valmiiseen ruokaan. Ja kun pavuilla kestää kypsyä niin keiton valmistukseen menee paistamisineen ja keittämisineen reilusti yli tunti. Siinä ajassa kasvikset tuppaa kiehumaan mössöksi. Mustapavut myös värjää keitinveden eli keitosta saattaisi tulla aika ankean näköistä.

Tämä oli ihan puhdas kokeilu kokeilemisen vuoksi. Oikeastaan ajattelin ensin tehdä karamellisoituja katkarapuja jauhottamalla katkaravut Maizenan ja tomusokerin seoksessa. En kuitenkaan jaksanut kaivaa tomusokeria esiin, joten tästä tuli hieman tynkäversio.

Ainekset

• 200 g raakoja, kuorittuja katkaravun pyrstojä (black tiger prawns)
• 1/2 sitruunan mehu
• 1 rkl sokeria
• 1 tl suolaa
• maissitärkkelystä (Maizena)
• öljyä

Sekoitetaan sitruunanmehu, sokeri ja suola. Marinoidaan siinä rapuja pari tuntia. Kieritellään maissitärkkelyksessä ja lasketaan öljyyn kiehumaan. Valmista kun väri on sopiva. Sopii vaikka salaatin seuraksi kuten kuva todistaa allekirjoittaneen syöneen.

Ei siis mikään erikoinen resepti. Maku oli aika erilainen kuin jos friteeratun ravun päälle vain puristaisi sitruunaa. Luulen, että jauhottamisen sijaan pintaan voisi ihan yhtä hyvin sipaista öljyä ja ravut tökätä grilliin. Kesäistä grillausta voisi tukea sekin seikka, että raa’at katkaravut säilyvät kuumalla päivällä paremmin kun niitä lilluttaa suolassa ja hapossa.

Ainekset

• 500 g jauhettua peuraa
• 2 kananmunaa
• 3 viipaletta vaaleaa leipää
• kermaa
• kuivattuja yrttejä (rosmariini, timjami jne)
• kuivattuja suppilovahveroita
• mustapippuria
• suolaa

Tässä reseptissä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä. Paitsi ehkä suppilovahverot. Ne vain jotenkin sopivat riistan makuun. Kaupan korppujauho kannattaa tälläisissä koska tahansa korvata tuoreella tai pari päivää vanhalla leivällä. Joku kunnollinen maalaisleipä sopisi parhaiten. Leipä siis murustetaan tai silputaan muuten. Kuoret kannattaa jättää pois. Muruset kulhoon ja kermaa sen verran, että ne pääsevät vettymään. Mukaan kaksi munaa ja mausteet. Suppilovahveroita otetaan noin kourallinen ja rutistetaan murskaksi.

Sitten ei muuta kuin liha sekaan, kipataan kevyesti öljyttyyn vuokaan ja muotoillaan halutun malliseksi. Periaatteessa murekkeen voisi lykätä uuniin saman tien, mutta parempi on, jos antaa puolisen tuntia olla huoneenlämmössä. Lihan ei kannata olla jääkaappikylmää ja suppilotkin saa turvota hetken.

Lisukkeeksi pottumuusia ja puolukkasurvosta.

Ainekset

• 1 kg sinisimpukoita (eläviä ja kuoressaan tietty)
• 1-3 punaista chiliä
• 1 kevätsipuli (salottisipuli tähän aikaan vuodesta)
• 3-4 cm pätkä tuoretta inkivääriä
• mustapippuria
• 1 sitruunaruoho
• 3-4 valkosipulinkynttä
• rypsiöljyä
• 2,5 dl kookosmaitoa
• suolaa ja/tai kalakastiketta
• thaibasilikaa (jos sattuu olemaan)

Chili, inkivääri, sipuli ja valkosipuli silputaan tai murskataan. Sitruunaruoho murjotaan kauttaaltaan (hakataan vaikka tukevan veitsen hamarapuolella). Ruohosta leikataan kanta irti ja pätkitään n. 5 cm palasiksi. Sinisimpukat putsataan harjalla. Simpukoista raakataan kunnon rotuopin mukaisesti kaikki heikot yksilöt. Eli jos simpukka ei mene kopauttelusta kiinni tai kuori on rikki, niin pois vaan. Samalla simpukoista kannattaa irrottaa parta.

Ison, tiiviskantisen kattilan pohjalle lorotetaan öljyä kuumenemaan. Sinne kipataan chili, valkosipuli, sipuli, inkivääri ja sitruunaruoho. Rouhitaan mukaan mustapippuria. Sekoitetaan ja paistetaan hetki. Mukaan suolaa ja/tai kalakastiketta. Sitten kipataan simpukat kattilaan. Pyöritellään hetki öljyssä ja kaadetaan perään kookosmaito (ja tilkka vettä riippuen tuotteen paksuudesta). Simpukoitten on tarkoitus höyryttyä, joten liemi saa kiehua ihan täysillä. Kansi vain päälle ja odotetaan n. 6 minuuttia. Välillä voi käydä sekoittamassa, jotta pinta- ja pohjasimpukat vaihtavat paikkaa. Lopussa lisätään suikaloitu thaibasilika, jos sellaista on kaupasta tarttunut mukaan. Simpukat ovat valmiita kun kuoret ovat auenneet ja simpukat ovat sisältäkin kypsiä. Todennäköisempi tapa ryssiä tämä ruoka on keittää simpukoita liikaa kuin liian vähän. Tarkistetaan vielä liemestä suola ja syödään.

Vaalea leipä on hyvä lisuke tähänkin. En ole kokeillut, mutta jasmiiniriisikin voisi toimia. Liemi on hyvää – perkaamalla simpukoista lihat siihen ja suurustamalla vähän saisi simpukkakeiton.